Apua olen OTAKU!

Avainsanat

ahdistaa, ernu, gundam, otaku

Teksti on enemmän tai vähemmän kärjistetty. Jos on eriävä mielipide, ilmaise se, herneillä tai ilman. Olen kiitollinen.

Niin olen mutta… se ahdistaa. Ihan oikeasti. Aika ajoin ahdistaaa olla otaku, tai edes myöntää sitä. Okei, olen pyörinyt animu/mangapiireissä jotain päälle 10 vuotta mutta silti toisinaan ahdistaa. Joskus jopa kanssa otakut ahdistaa jos en vaan satu pitämään samasta fandomista. Ei kaikki tykkää kaikesta. Joskus saa varsin rumia katseita jos sanoo että ei tykkää siitä ja siitä syystä x. Muutamia kivoja hahmoja. Tai sitten ahdistaa että miten tyttö voi pitää jättiläisroboteista?! Jaa, miksei? Jos olen tyttö, minun pitäisi pitää tyttöjen jutuista, romantiikkaa (joo, BL on romantiikkaa) tai muuten vaan söpöistä pikkuhahmoista yms. Ei. Ei näin. Kaikki ei tykkää kaikesta. Ei se ole keneltäkään pois jos GUNDAM on hauskaa katsottavaa, minun mielestä.

Shojo on muutenkin minulle vähän semmoinen vieras alue. Hyllystä löytyy useampikin sarja jotka ovat shojoa mutta eivät kuitenkaan sitä perus-shojoa. Siis sitä mitä minä käsitän perus-shojona, niitä isoja silmiä, söpöilyä ja muuta. No, CLAMP on CLAMP. Ja vissiin Black Butlerkin lienee shojoa. (Pitäisköhän jossain vaiheessa heittää kuva tai pari siitä mitä tuolla hyllyssä oikeasti on… Tällä tekstikappaleella ei ollut oikein pointtia tai oli mutta se hävisi.)

Sama juttu keräilyn kanssa. Pelottaa joskus sanoa mitä harrastan, sanoin jotain ympäripyöreää siitä, että harrastan japanilaista kulttuuria. Ja sitten katsotaan kieroon. Jos poikkeat valtavirrasta, olet omituinen ja ei sinun kanssa voi puhua mistään “järkevästä”.

Just.

Hienoin kysymys mihin olen törmännyt on “vieläkö sä oot mukana siinä japanihörhöilyssä?” Juu, olen, kiitos kysymystä. Ei siinä mitään, saa sitä kysyä mutta äänensävy on uteliaan sijasta halveksiva tai jotain.

Yläasteella ei ollut hauskaa kun pukeudun eri tavalla kuin muut ikäiseni. Pukeudun muuten nykyäänkin miten tykkään, ei se ole iästä kiinni. Hyi, aikuinen pukeutuu “ernusti.” Entäpä sitten? Yläasteella/lukiossa ei myöskään ollut hauskaa kun animua katselin ja mangoja selailin. Siitäkin sai kuulla yllättävältä taholta, eli opettajilta. Tai no yhdeltä opettajalta. Yritä siinä sitten vääntää rautalangasta, että ei se kaikki ole lonkeroita tai isosilmäisiä tyttöjä. Sitähän se animu/mangot vaan on. Ei mitään muuta. Sitten en enää jaksanut välittää. Jos ei kerran kuunnella/haluta ymmärtää, niin ei sitten.

On se vallan hauskaa kuulla olevansa lapsellinen ja milloin oikein tajuan harrastukseni olevan NOLO?! Yhtä noloa kuin se, että opiskelen historiaa. Tai yhtä nolo harrastus kuin joku postimerkkeily (mikä muuten vaikuttaa mielenkiintoiselle, mummollani on monta kirjaa täynnä postimerkkejä).

Niin kauan kun ei tunge omaa harrastustaan väkipakolla muille, kaikki voivat olla onnellisia mutta sekään ei riitä kaikille. Tieto siitä, että pidät animusta saa jotkut ihmiset nousemaan takajaloilleen ja kohtelemaan sinua kuin ääliötä. Onko se sitten kivaa?

Joskus saa myös kuulla kuinka “japaniernut” ovat epäkohteliaita ja äänekkäitä ja ties sun mitä. Äänekkäitä ja epäkohteliaita ihmisiä tapaan kaupassa tai illalla ulkona. Tai ihan missä vaan. Ylipäätään jos joku on jotain niin kaikki on. Ei. Ei näin. Ihmiset on erilaisia. Joukossa ihmisten käyttäytyävät eri tavalla kuin yksinään. Minäkin vaikka en niin joukoista välitä.

Hauska on myös se olettamus, että otakuilla ei ole kavereita. Kaikki istuu netissä ja angastailee tai ihQuttaa. Ehkäpä osa niin tekee mutta ei kaikki. Jos sanon olevani otaku ja hengaan aika ajoin kavereiden kanssa, leuat on lattiassa. Suurimman osan ajasta kylläkin istun koulussa ja koneella, koska pelikoulu ja peliprojekti. Ulkona on silti kivaa. Koneen ja pelien ulkopuolellakin on kaikkea hauskaa. Jos joku haluaa istua koneella ja on otaku, antaa hänen istua koneella. Miksi se on joillekin ongelma?

Tapahtumissa olen enemmän ihmisläheinen ja avoin kuin yleensä. Kuka nyt haluaisi murjottavan työntekijän vievän takin narikkaan? Ei kukaan. Sitä paitsi tapahtumissa voi tavata uusia ihmisiä ja ehkä saada kavereita, jos ei kavereita niin ainakin tuttuja.

Antakaa minun olla otaku, jookos. Te saatte olla ihan mitä vaan. Antakaa meidän otakuiden olla, jookos.

Yeah, I’m otaku. That’s it. But sometimes I got really really anguished of being an otaku. Some people seems to assume that I don’t have any brains or I’m childish because I happen to like manga and anime.

Keräily

Avainsanat

keräily, manga, romeo ja julia, sinuhe egyptiläinen

Joskus saa kuulla siitä kuinka lapsellinen ja nolo ihminen olen kun kerään erinäisiä juttuja; mangaa, figuureita ja noloin kaikista My Little Ponyjä!!! Miten aikuinen ihminen kehtaa tuhlata aikaansa johonkin tällaiseen naurattavuuteen?! Sietäisi minun hävetä. Siis hyi.

Ihan oikeasti, mitä se muilta on pois jos keräilen juttuja? Voisi sitä rahansa käyttää huonomminkin. Sitä paitsi, elämässä joutuu tekemään kaikenlaista sellaista mistä ei tykkää, joten miksen tekisi jotain mistä tykkään?

Olenhan lapsellinen ja epäkypsä ihminen kun kirjahyllystäni ei löydykään klassikkoteoksia vaan sarjakuvia, ja vieläpä japanilaista. On minulla Aku Ankkaakin, lähinnä Don Rosaa. Kirjat taas ovat kaapeissa koska ei ole tilaa niille. Ja kyllä löytyy klassikkoteoksia, jos “Paradise Lost”, “Romeo ja Julia”, “Sinuhe Egyptiläinen”, Tolkienin Lotr lasketaan klassikoiksi. Tai jotain leluja! Mitä aikuinen tekee leluilla? Olen siis henkisesti vajaa kun luotani löytyy leluja ja pehmoeläimiä. Iiks.

Järkeni on siis kaikonnut eikä minua voi pitää aikuisena. Ihan oikeasti, hei. Miten se järki mystisesti katoaisi jos sattuu keräilemään jotain juttuja joita jotkut ehkä saattavat pitää lapsellisina ja ei-aikuisella sopivana? Sitä paitsi, en ole ainoa aikuinen jolla sattuu olemaan My little Ponyjä, mangaa, mitä vain “lapsellista.”

Ei sillä, että minua kiinnostaisi mitä muut ovat mieltä mutta ärsyttää se silti. Tuntuu, että saan selitellä että miksi kerään sitä ja tätä. No, okei, joskus tuntuu siltä, että hävettää mutta se tunne menee aika äkkiä ohi. Minun harrastus, minun. Minä valitsin vapaaehtoisesti “nolojen” asioiden keräilyn. Aion edelleen jatkaa sen parissa.

Jos jotakuta ahdistaa mitä hyllyilläni on, ei tarvitse tulla kylään. Sitä paitsi, en minä koko ajan puhu harrastuksistani, saatan mainita. Jos löytyy samanhenkisiä, aiheesta voi jatkaa pidempäänkin.

Sometimes, I feel like I’m not respected as an adult since I have manga, figurines and My little ponies. Yes, I collect them. Why I collect toys? Because I like them. And why not?

I don’t understand why you can’t do things you like? Like I care but sometimes, I feel a bit ashamed, especially when someone says things like “why you have toys?” “why you have manga? you are too old for manga” or “you are an adult, be like one”.

Though, I’m happy with my hobby and I like what I do, so why would I care what others think?

Dies Irae – amantes amantes

Avainsanat

dies irae, visual novel

Kirjanen hahmoista, juonesta yms. Draama cd ja itse peli.

Peli on kahdella eri levyllä, vai miksi noita kutsutaan.



Dies Irae ~amantes amantes~ on ilmeisesti sama kuin Dies Irae ~acta est fabulae~ ja mitä niitä muita versioita tästä nyt on. Minulla on vissiin First Press Limited Edition. Kovin pitkälle en ole tätä peliä ehtinyt pelaamaan. Hieman prologista eteenpäin. Tein myös sen virheen, että menin katsomaan kuinka pitkä tämä peli on, ihan mielenkiinnosta haluan tietää. Jotain about 50 tunnin mittainen. Se hieman masensi mutta onpahan jotain tekemistä eikä peli ole hetkessä ohi. Täytyy kyllä myöntää, että prologin aikana olin hermostua kun ei millään meinannut tulla opening videota. Vaikkakin sain kuunnella prologin aikana yhden seiyuun ääntä, joka en odottanut kuulevani. Olin ihan, että awwwwss, se on tässäkin. (Kyseessä siis Junichi Suwabe). Päähenkilön (?) seiyuukin on tuttu (Toriumi Kousuke), sama kuin Togainu no Chin Akira, ihan näin by the way.

Mitähän sitä itse pelistä sanoisi… Visual novel, jännä tekniikka ja opin uusia hienoja kikkoja tehdä omia pelejä. Inspiroiva. Teksti on japaniksi samoin puhe, mutta välillä vilahtaa latinaa ja ranskaa.

Kesken pelaamisen eteeni lävähti seuraava:

Je vuex le sang, sang, sang et sang. Donnons le sang de guillotine. Pour guerir la secheresse de la guillotine.Je veux le sang, sang, sang et sang.

Ja en voinut jättää kääntämättä sitä. Ainostaan kohdassa “je veux le sang, sang, sang et sang” oli puhe japaniksi. Vaikka osaan ranskaa, meni sormi hieman suuhun ja sanakirja oli auttava yksilö. Juu, tuosta tekstistä puuttuu kaikki heittomerkit koska alkuperäisessäkään ei ollut. Käännettynä tuo on jotain tähän tapaan:

I want blood, blood, blood and blood. Giving the blood to the guillotine. It will cure the dryness of guillotine. I want blood, blood, blood and blood.

Mitähän muuta kivaa mahtaa Dies Irae minulle tarjota?

Minun PSP! Oli ihan pakko saada punainen! Ihan pakko.

I’ve been playing game called “Dies Irae ~Amantes Amantes~” on PSP. Nothing much to say yet except it’s long. Like 50 hours or so… Well, something to do… but will get too bored with it? The time will show. Thus far I have enjoyed it.

Joulua!

Avainsanat

christmas, joulu, sengoku basara, togainu no chi

Aijaa, että kuvat säilyivät tallessa mutta teksti ei. Ihankuin jaksaisi kirjoittaa uudestaan sen mitä kirjoitin about muutama tunti sitten ja en voinut postata koska iphonella menee hetki ja sitten vaihdoin wlaniin ja unohdin koko postauksen…

No mut ihan sama, joulu. Ruoka on hyvää (paitsi laatikot ja rosolli), koristeet on kivoja mutta se, että ei voi käydä kaupassa ilman, että kanssaihmisillä on kiire, ei ole kivaa. Joskin arkenakin törmää näihin “kiirekiirekiire”-ihmisiin kaupassa. Eikö olisi kätevämpää ostaa lahjat/sapuskat ajoissa ja ehkä käydä vielä jouluaattona vielä jotain puuttuvaa eikä panikoida? Minä en tiedä kun en itse jouluruokaostoksia tee, menen vaan syömään valmista safkaa.

Hirveä hinku olisi tehdä my little pony-customeita. Pitänee odottaa, että pääsee uuden vuoden jälkeen käymään kaupungissa ostamassa parit maalit. (Miten tämä liittyy mihinkään? Liittyy, liittyy…)

Taidan ottaa rennosti ja nördätä. Sekä ehkä hieman pelata PSP:llä, Sengoku Basara Chronicle Heroes ja paria muuta kuten vaikkapa Togainu no Chi (on kyllä sen uhrauksen arvoinen minkä tein, möin PC-version… tässä on jotain lisää tavaraa), Dies Irae – Amantes Amantes (joka on vissiin sama kuin Dies Irae -acta est fabulae PC-peli, senkin kanssa sain tapella), VitaminX B6 ja Gakuen Heaven -Welcome to Heaven (juu, aivan… Gakuen Heaven tuo jotain ihme nostalgiaa vuodelta perunamuusi… Ei ole minun vika.)

The christmas… The food is good, decorations are nice but people are crazy. Why all the running around and stuff? Why they can’t relax? Though, I’ve never bought the christmas food on my own (I just eat whatever my mom cooks), and what comes to the presents, I buy them early enough.

I might spend my holidays just relaxing and playing. Perhaps working wiht my games. Or my little pony customs… I want to do Yuri Kamanosuke pony! I just have to. Google Brave10, if you don’t know that character.

Anyway, happy holidays! Eat and have fun!

Ruokaa~

Avainsanat

kuppinuudeli, ruoka, takoyaki

Jotain tällaista minä olen täällä syönyt. Ja paljon muuta kaikenlaista, hyvää, neutraalia ja pahaa. Tai no pahaapahaa ruokaa ei ole tullut vastaan mikä on ihme koska olen ihan tavattoman nirso. Kaiken olen syönyt sen kummempia ihmettelemättä että mitäs tämä. Ei ole niitä porkkanoita/sipuleita yms. muita nirsokkeja sellaisessa muodossa jossa ne nirsoilen.

Noi kanat. Ihan tajuttoman hyviä ja sopivan tulisia. 210yeniä, eli halpaa hyvää. Kokeilin myös keltaisessa paketissa olevaa (eli maustamattomia) enkä pitänyt niin paljoa. Nuo punaiset!

Hieman tummempaa suklaata. Pidän enemmän vaaleammasta ja valkoisesta suklaasta. Tämä oli aika ylellisen tuntuista. Samettista.

Kuppinuudeleita. En pidä nuudeleista, mutta ovat halpaa. Parempia nämä ovat kuin yksittäispakatut mutta eivät siltikään mitään “ooh! aah!” – fiilistä tuottavaa ruokaa. Mutta jotain on syötävä…

Perunaa salaatilla. Yleensä vaan pelkkää salaattia.

Lisää perunaa. Näitä yleensä salaatin kanssa. Usein miten illalla löytyi kaupasta tämä herkku.

Tätä ei löydy Suomesta. Yakiniku. Lähin vastine voisi ehkä olla grillattu safka mutta sekään ei ole ihan sama asia. Kuva on otettu kun käytiin asuntolan kanssa syömässä. Asuntolan oya-san (eli vahtimestari) tarjosi. Ensimmäiseltä yakinikun syömiskerralta ei ole kuvia koska A) en muistanut ja B) ei huvittanut. Opettajien kanssa oltiin silloin syömässä.

Koska en voi syödä maidollisia tuotteita (joita kyllä syön vaikka maha ei tykkää), jälkiruokani yakiniku-iltamilta. Vihreäteekakkujuttu. Ei mitään hajua mikä se on. Maistui hassulle mutta ei pahalle.

Vihreää teetä. Ihan hyvää. Vihreälle teelle ominainen ruohon maku. Käytiin teellä kun odotteltiin, että koululääkärin vastaanotto aukeaa. Minä ja yhteyshenkilön lähettämä nainen.

Kuppinuudeli on kuppinuudeli.

Meronpan eli “melonileipä.” Alla oleva maistu mansikalle (en pitänyt) ja tuo näkyvillä oleva oli “caramel” joka oli huomattavasti parempaa. Eivät kuitenkaan voita “chocolate chip melon pania”. Ihan parasta pullamössöleipää!

Pannukakkuja, jotka maistuivat vähän muffineille. Vaahterasiirappia ja voita.

Coffee Shop “Applen” antia. Tuo paahtoleipä vaahterasiirapilla on vaan niin parasta! Ihanan paksuja palasia. Teetä myös, royal darjeeling. Kuvassa ei ole vielä teetä kupissa mutta tee oli mukavan oranssin väristä.

Takoyakeja Narassa. Minä en näitä syönyt, kaveri söi. Olisin halunnut mutta kun viimeksi söin mereneläviä, maha ei tykännyt, tuli sairaalareissu ja tiputukseen.

Some food I ate in Japan. Except takoyaki, didn’t eat them, my friend did. Chocolate, potatoes with salad, cup noodles etc. etc. And that chicken in red “basket”, soooo good! Spicy! Don’t the official name of it…

Narassa

Avainsanat

Nara, peura, pokemon, Todaiji

Narassa. Siellä oli paljon nähtävää ja liian paljon kuvattavaa. Olisi voinut olla hauskaa olla tuollaisten vaunujen kyydissä. Samaten kuin sellainen kantosysteemin (mikä lie oikea nimi) kyydissä. Semmoinen missä ylempiarvoiset yms. ovat liikkuneet paikasta toiseen.

Oli varsin mukava reissu, vaikka jonkin ajan päästä kävelystä selkä sanoi, että nyt sattuu. Sitten ei ollutkaan enää niin hauskaa mutta kestin kivusta huolimatta. Pitäisi varmaan A) hankkia selkätuki tai B) tehdä selkälihaksia.

Yllä olevan rakennuksen selitys. Viisikerroksinen pagoda.

Kohti peuroja ja temppeleitä kauniiden puiden alitse!

Peuroja. Niitä oli kaikkialla. Niille pystyi ostamaan jotain keksejä ja syöttämään. Sain joltain mieheltä leipää ja syötin sen sitten peuralle. Niillä oli niin toiveikas ilme kun kävelivät ihmisten keskellä, että olisiko jollain herkkuja.

Tämä oli jotenkin hauska. (Ihan liikaa pokemonia pelaneenna, tuli pokemon iskut mieleen.)

Tie tempelille, jossa itsekin kävin rahaa heittämässä ja toivomassa. Nuo kiviset lyhdyt ovat hienoja. Niitä oli useammassa kohdassa, enkä voi olla miettimättä miltähän tuo paikka näyttäisi illalla kun lyhdyissä on tulet.

Temppeli nimeltä Todaiji. Aurinko oli laskemassa, ja voi että kun tuo oli kaunis. Sisällä oli kolme Buddha-patsasta. Yhdelle esitin toiveen. En tiedä miksi mutta kyyneeleet tuli silmiin molemmissa paikoissa missä kävin toiveen esittämässä. Tai no, ehkä tiedän mutta…

Pienoismalli alueesta tai vastaava.

Olisin halunnut tietää alueen historiasta enemmän mutta sen joudun tekemään omin avuin interwerbistä etsien. Ei se mitään, sillä ihan mielelläni lueskelen historiaan liittyviä juttuja.

Went to Nara. Lots of temples, lots of deers and beautiful nature. I loved that place. Even though, my back started to hurt after awhile we walked.

Aquarium

Avainsanat

aquarium, jellyfish, kaiyukan, osaka aquarium, penguin, pingviini, shark

Tein jotain jännää, ja kirjoitin tämän postauksen ensin toisaalle (köhnotepadköh) ja sitten vasta siirsin tänne… Jännä.

Kävin tiistaina koulun jälkeen kaverin kanssa akvaarioissa, ja OMG mäkkärissä. Jo toista kertaa, ettäs kehdataan käydä Japanissa MÄKKÄRISSÄ! Oli muuten hyvä teriyakipurilainen. Kun oltiin syoty itsemme täyteen, suunta kohta akvaariota! Akvaarion nimi siis Osaka Aquarium Kaiyukan.

Sisäänpääsymaksu akvaarioon oli jotain 2000 yeniä. No, sinnepä sitten siis.

Aluksi mentiin ylös rullaportaita. Matka oli pitkä. Hyvin pitkä ja pelottava. Vieressä oli ikkuna josta näki ulos ja merelle. Ulkona oli muuten suht tuulista, joka myöhemmin muuttui ukkoseksi ja rankkasateeksi. Sateenvarjokin hajosi mutta se nyt oli sellainen halpa sateenvarjo joita nyt saa uusia vaikka mista kaupasta. Pitäisi kyllä ostaa sellainen isompi ja ehka kestävämpi kuin nuo muovihökötykset.

Mutta, portaiden yläpäässä odotti kaunis kivinen muodostelma vesiputouksineen. Vedessa ui saukkoja, joista ei ole yhtään kuvaa. Eivät halunneet olla oikein kuvattavina. Se on se eläintarhajuttu. Menee eläintarhaan, ei eläimiä missään. Kaikki ovat piilossa.

Matka jatkui alaspain kohti akvaarioita. Kaloja, kapypara, joku häntäapina (en muista sen nimeä) pingiivinejä ja delfiineja. Oli siella jokunen saukko ja hyljekin. Huomasin vasta jossain vaiheessa, etta hei, pistä makro päälle, tulee parempia kuvia. Kivasti kun lasi heijasteli ja vääristi asioita. Vesi,
se on jännä kuvattava.

Aina vain alaspain. Isommat akvaariot olivat vasta tulossa. Paljon erilaisia kaloja, ja minun suosikkeja, haita. Rauskut olivat ihme linssiludeja. Ihan sama mista yritti ottaa kuvaa, rausku. Vaikka ei olisi halunnut ottaa kuvaa, rausku. Joskin yksi hienoimmista rauskuista on paholaisrausku. Ihan helkutin iso.

Haita oli monelaista. Tunnistin vain vasarahain ja valashain, mutta sita ei kait voi haiksi laskea. Joskin oli paljon tutun nakoisia haita uimassa. Kyllä vain, olen katsonut luontodokkarin jos toisenkin. On ne kauniita elaimia. Siella oli muuten mustekala ja pari isoa rapua. Sillain oikeasti isoja rapuja.

Ihmettelin että eikö täällä olekaan meduusoja. Ne ovat toinen “lempieläinlajini” merieläimistä, jos niistä voi käyttää sanaa eläin. Polyyppi on vissiin se oikea termi. Kait… Tai sit polttiaiseläin… En minä muista enkä jaksa käyttää googlea. Kuvat meduudoista on otettu iphonella koska hepskukkuu, kamera päätti yhdessä vaiheessa että eipäs olekaan akku täynnä, näh näh. No ei se mitään, uusi kuvauslaite kehiin. Piuhakin akun latausta varten löytyi kaverilta.

On tuesday, after school I went to visit to Osaka Aquarium Kaiyukan with my friend. Saw lots of things and animals. My favourite sea creatures are sharks and jelly fishes.